Tein tänä jouluna muutaman lahjakorun, mutta kiireessä vain tämä yksi tuli kuvattua. Tämän pitkän kaulakorun tein parhaalle ystävälleni joululahjaksi. Kieputeltu riipus oli haastava, mutta innostava projekti, ja uskon, että näitä kieputteluja näkyy täällä blogissa jatkossakin. Riipuksessa on hopeoituun kuparilankaan kiedottu pisaranmallinen kivihelmi (kenties onyxia) ja pieniä lasihelmiä. Mukana ketjussa lisäksi mustia lasi- ja onyxhelmiä sekä metallihelmiä.
Toivottavasti kaikilla oli mukava ja rauhallinen joulu! :) Oma jouluni oli täynnä ihania ja rakkaita ihmisiä, enkä jäänyt edes lunta kaipaamaan. Sitten vaan railakasta uutta vuotta ja uusia haasteita kohti!
tiistai 27. joulukuuta 2011
Joulun jälkeinen lahjapaljastus
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Kaikkea sekaisin
Tämä koru on valmistunut jo viikkoja sitten, mutta jäänyt hieman unholaan. Tuli mielestäni niin kesäisen oloinen, etten osaa käyttää vielä kuukausiin. Mutta onpahan odottamassa, kun aurinko taas alkaa paistaa. Tämä onkin oikea sekametelisoppa: siemenhelmiä, lasia, kiveä ja puuhelmiä.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Picasson jalanjäljillä
Tähän koruun pääsivät jo vuosi sitten ostamani picasso-jaspiskivet, joissa on mielestäni mielenkiintoisia kuvioita ja värejä. Tästä tuli itseasissa aika syksyinen koru, mutta menkööt tämän kerran. Kivet on kieputeltu kuparilankaan, joka kiiltää kaunista punertavaa sävyä. Mikäköhän siinä on, kun viime aikoina suurin osa valmistuneista ja puolivalmiista koruista näyttää olevan kaulakoruja...? Voisin vaikka uudenvuodenlupaukseksi yrittää pois mukavuusalueelta ja tehdä vaihteeksi muutaman rannekorun ja korviksia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)